Talouden vakauttaminen

Aluejärjestön Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät on kutsunut kaikki yrittäjien kannalta keskeiset toimijat yhteiseen vakauttamisryhmään. Hakemuksen perusteella annetaan vakauttamissuositus silloin, kun se on käsittelyn jälkeen mahdollista. Hakemuksen käsittely voi edellyttää täydentäviä selvityksiä yrityksen itse antamien tietojen lisäksi. Käsittelyn yhteydessä arvioidaan tarvetta ja mahdollisuuksia ohjata tervehdyttämiskonsultti yrityksen avuksi.
Menettelyssä noudatetaan seuraavia pääperiaatteita:
- Hakemuksen käsittelystä ja valmistelusta vakauttamisryhmälle vastaa Aluejärjestön Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien tehtävään osoittama henkilö, jolle sähköpostilla toimitettava hakemus saapuu.
- Hakemusten käsittely on aina luottamuksellista. Hakemukseen sisältyy erillinen valtuutus, jossa annetaan oikeus tietojen vaihtoon asian käsittelyn yhteydessä. Mitään tietoja hakemuksesta ei kuitenkaan anneta ulkopuolisille.
- Asian käsittelemiseen ja suosituksen antamiseen osallistuvat ne vakauttamisryhmässä mukana olevat tahot, joita asia koskee. Muita velkojia ja rahoittajia kuullaan asian luonteen ja yrityksen tarpeiden mukaan.
- Annamme mielellämme lisätietoja kaikista menettelyyn liittyvistä kysymyksistänne. Voitte olla asiasta toimistoomme yhteydessä.
Vid förfarandet tillämpas följande huvudprinciper:
- För behandlingen av ansökan och beredningen för balanseringsgruppen ansvarar den person som Regionföreningen I Södra Österbotten Företagare har utnämnt till uppgiften. Man skall skicka ansökan till denna person per e-post.
- Behandlingen av ansökan är konfidentiell. Ansökan innehåller en skild fullmakt, där man ger rätt till informationsutbyte i samband med ärendets behandling. Inga uppgifter i ansökan ges till utomstående.
- I beredningen av ärendet och givandet av rekommendationen deltar de parter inom balanseringsgruppen som saken berör. Övriga borgenärer och finansiärer hörs enligt sakens natur och företagets behov.
- Vi ger gärna tilläggsuppgifter om alla aspekter av förfarandet till er. Ni kan kontakta vårt kontor med era frågor.
Talouden vakauttamisryhmän kokoonpano:
Ryhmän puheenjohtaja, Jyrki Mäkynen, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät
Ryhmän varapuheenjohtaja, Anne Niemi, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät
Toimitusjohtaja, Minna Sillanpää, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät
KHT Esko Haukkala, Tilitoimisto Haukkala Oy
Aluejohtaja Kari Hytönen, Finnvera Oyj
Toimitusjohtaja Timo Maunula, Finanssia Rahoitusneuvonta Oy
Asianajaja Jukka Mäkinen, Asianajotoimisto Lepistö & Mäkinen Oy
Asianajaja Mikko Pihlajamäki, Asianajotoimisto Legistum Oy
VT, liikejuridiikan asiantuntija Jouni Sivunen, KPMG
Ylijohtaja Antti-Jussi Oikarinen, Etelä-Pohjanmaan ELY
Verojohtaja Ulla Haka-Risku, Etelä-Pohjanmaan verotoimisto

